Uudistettu energiatodistuslaki aiheuttaa turhia kustannuksia

Väite vertailtavuuden parantumisesta ei kestä kriittistä tarkastelua.

Lakivalmistelun yhteydessä muutoksia perusteltiin voimakkaasti eri kohteiden välisen vertailtavuuden parantumisella. Näin ei käy todellisuudessa, joista selkeinä esimerkkeinä edellisen sivun taulukot. Uuden energiatodistuslain mukaan sähkölämmitteisen pientalon energiatehokkuusluokka on huonompi öljyllä tai kaukolämmöllä lämmitettyyn kohteeseen nähden. Siitäkin huolimatta, että sähkölämmitteinen kohde kuluttaa energiaa vähemmän, aiheuttaa CO2-päästöjä vähemmän ja sisältää eniten uusiutuvaa energiaa. Lisäksi vuotuiset ostoenergiakustannukset ovat alhaisimmat sähkölämmitetyssä kohteessa.

Mitä haittaa uudistetusta energiatodistuslaista aiheutuu?

• Suurimmassa osassa kohteista ostajan kannalta kohteiden väliset erot energiatehokkuudessa eivät tule ilmi
• Useissa tapauksissa käy jopa niin, että vertailutieto, jonka energiatodistus tuottaa, on ostajan kannalta katsottuna harhaan johtavaa. On täysin mahdollista ja jopa erittäin todennäköistä, että vertailtaessa kolmea samankokoista eri lämmitysmuodoilla toteutettua kohdetta niiden energiatodistusluokan mukaan, käy seuraavasti:

Paremman energiatodistusluokan rakennus kuluttaa lämmitykseen ja lämpimään käyttöveteen ostoenergiaa 25 - 100 % enemmän, keskimääräinen ostoenergiakustannus on 25 - 100 €/kuukausi enemmän ja kohde synnyttää lämmityksen ja lämpimän käyttöveden tuottamisessa jopa 2 - 7-kertaiset ilmastopäästöt heikomman energiatodistusluokan saaneeseen kohteeseen nähden.
• Uusiutuvan energian käytön osuus on suurinta heikoimmassa energialuokassa olevassa kohteessa
• Asunnon myyjä joutuu hankkimaan kalliin energiatodistuksen (500 - 700 €), minkä lopputulos ei uuden lain mukaisella teoreettisella laskentatavalla vastaa lainkaan todellisuutta.
• Asuntomarkkinoilla sähkölämmitteisten kohteiden hinta ja arvostus voi laskea perusteettomasti

Edellisessä ei voi todellakaan olla mitään järkeä, jos tavoitteenamme on energiatehokkuus, energiansäästö ja negatiivisten ilmastovaikutusten torjuminen kustannustehokkaasti.

Miten energiatodistuslakia tulisi muuttaa?


Mitattuun todelliseen energiankulutukseen perustuva energiatodistus kertoisi kaiken kohteessa kulutetun energian määrän. Samalla se kannustaisi kaikkia huomioimaan pienetkin säästö- ja tehokkustoimenpiteet omassa energiankulutuksessaan. Usein saavutettaisiin merkittäviä vaikutuksia jopa ilman ensimmäistäkään investointia. Muutokset omissa käyttötottumuksissa kehittyisivät oikeaan suuntaan, vaikuttaen positiivisesti muissakin toiminnoissa energiatehokkuuden ja energiansäästön näkökulmasta katsottuna.
Eri energiamuodoille määriteltyjen kertoimien lukuarvoja ei tulisi käyttää lainkaan energiatodistuksessa. Niiden arvoja ei ole edes lyhyellä tähtäimellä määriteltävissä yksiselitteisesti, puolueettomasti ja luotettavasti. Ne ovat lisäksi jatkuvassa muutoksessa ja siten ne aiheuttaisivat vuosittaisen muutostarpeen. Lopputuloksena olisi vain runsaasti epäselvyyksiä ja hämmennystä, joka ei olisi edesauttamaan todellisten tavoitteiden saavuttamisessa.

Lisätietoja kaaviomuodossa

Lämmin koti 15.5.2013

2018

26.3.2018
EcoDesign direktiivi 2009/125/EU ja asetus 2015/1188 - ohjeet urakoitsijalle, suunnittelijalle ja tilaajalle

5.3.2018
OptiWatti Sähkölämmitysfoorumin jäseneksi

2017

11.5.2017
Alexandre Zaitsev Sähkölämmitysfoorumin asiamieheksi

28.3.2017
Sähkölämmityksen ohjaus on käytännön kysyntäjoustoa

14.3.2017
Sähkölämmitys sopii suoraan kapasiteettimarkkinoille

10.3.2017
Sähkölämmitysasiaa Sähköala Koti -lehdessä

2016

7.9.2016
Sähkömarkkinat korjauksen tarpeessa – mitä voimme tehdä

2.9.2016
Älyrakentamisen pitäisi olla sääntö eikä poikkeus

30.6.2016
Korkea aika siirtyä takaisin suoraan sähkölämmitykseen!

18.5.2016
Maankäyttö- ja rakennuslain muutosesityksiin toivotaan muutoksia

8.2.2016
Sähkölämmitys paras vaihtoehto

12.1.2016
Lämpöpumput sähkötehohuippujen aiheuttajina

2015

8.12.2015
Helsingin päätös osoittaa nykyiset energiamuotokertoimet virheellisiksi

4.11.2015
Toimiiko demokratia?

21.8.2015
Korjatkaa energiatodistuksen puutteet

17.8.2015
Rakennusten energiatodistukset pohjautuvat virheellisiin lähtötietoihin

9.7.2015
Huipputrendikäs kolmiyhteys

6.7.2015
Perinteinen sähkölämmitys pelastamassa Suomea

8.4.2015
Mikkeliläiskeksintö mullistaa lämmityslaitemarkkinat

13.3.2015
PIENTALOJEN ENERGIATODISTUS MUUTTUU

2014

27.11.2014
Suora sähkölämmitys vähentää merkittävästi hiilidioksidipäästöjä

26.11.2014
Säädä termostaatit oikein

28.10.2014
Motivalta uusinta tietoa sähkölämmityksen hyvyydestä

29.9.2014
Sähkölämmitysfooruumi lähestyi ministeriä energiatodistusasiassa

21.8.2014
Energiatodistuslakiin varmasti kansallisia muutoksia

30.6.2014
Järki on voittamassa energia- ja ilmastopolitiikassa?

19.6.2014
Sähkölämmitys on mitä parhain tulevaisuuden lämmitysmuoto

13.5.2014
Aurinkosähköstä tietoa hakeva ei joudu enää pulaan

7.4.2014
Mikä on Suomen riippuvuus Venäjältä tuodusta sähköstä?

3.4.2014
Kansantajuistaako energiatodistus vai sen hyödyt?

28.3.2014
Kansa haluaa mitattuun todelliseen kulutukseen perustuvan energiatodistuksen

26.3.2014
PERUSTELUT RAKENNUKSEN ENERGIATODISTUSLAIN MUUTOSTARPEELLE

11.3.2014
Vedenkäytössä 13 miljardin euron ja 53,4 TWh säästöpotentiaali

10.3.2014
Omakotiliiton kansalaisaloite etenee eduskuntaan

20.1.2014
Aurinkosähkö ja sähkölämmitys loistavat yhdessä

2013

26.11.2013
Energiatodistus on harmaan talouden kasvualusta

4.11.2013
Vastaisivatpa teot puheita!

29.10.2013
Sähkölämmitys edullisin alle 200 m2 uudispientaloissa

22.10.2013
Omakotiliiton kansalaisaloite ylsi menestykseen

15.5.2013
Uudistettu energiatodistuslaki aiheuttaa turhia kustannuksia

1.3.2013
Ympäristöministeriö myönsi yhden virheistään

26.2.2013
Sähkönkäyttötutkimus: Sähkölämmitys on hyvä ratkaisu

7.2.2013
Energiatodistuksen laskutapa vääristää kulutuslukuja

2012

25.9.2012
Sähkölämmittäjiä rangaistaan liikaa

15.8.2012
Uusia ohjeita E-luvun laskentaan

12.7.2012
E-luvun laskennassa pahoja virheitä

26.3.2012
Sähkölämmitys on edelleen hyvä valinta

2011

14.11.2011
Lämmitystä ei tarvitse upottaa betoniin

4.10.2011
Uusi opas sähkölämmityksen valintaan

18.8.2011
Tarkista lämmityspatterit syksyisin

17.3.2011
Sähköala Koti -lehti verkossa

31.1.2011
STUL ry: Sähkölämmitys halutaan estää