Rakennusten energiatodistukset pohjautuvat virheellisiin lähtötietoihin

Oikein laskettuna energiatehokkuus paranisi kaikissa kohteissa. Eniten parannusta syntyisi sähkölämmityskohteissa. Tämäkö on se syy, miksi virheellisiä lähtötietoja käytetään tietoisesti, eikä korjausta tehdä?


Käyttövedellä suuri merkitys energiatehokkuudessa

Viime aikoina on kirjoitettu paljon käyttöveden mittaamisesta ja siinä havaituista ongelmista. Ikävä kyllä ongelma on usein ratkaistu luopumalla mittarien käytöstä ainakin laskutusperusteena. Yksinkertainen ratkaisu tavallaan, mutta samalla tehty päätös romuttaa täydellisesti mittareiden käytön tuoman energiansäästön ja positiivisen ilmastovaikutuksen. Edellisen lisäksi kohteen asukkaat joutuvat vielä erittäin epäoikeudenmukaiseen ja eriarvoiseen asemaan toisiinsa nähden. Ihmeellisintä tässä kaikessa on se, että samanaikaisesti kun puhutaan energiatehokkuudesta ja energiansäästöstä ilmastovaikutuksineen, tällaisella mittareiden käytöstä luopumisella tuetaan juuri niitä, jotka energiantuhlausta ja ilmastopäästöjä eniten aiheuttavat, kannustaen voimakkaasti heidän tapaiseen toimintaan.

Energiatehokkuuteen kannustava mitoitus

Useiden alan ammattilaisten taholtakin on jo pitkään todettu, että järkevä vedenkäyttö Suomessa tarkoittaa maksimissaan 100 l / (hlö, vrk) kulutusta. Energiatodistuksen laskennassa käytetty lämpimän käyttöveden kulutuksen arvo perustuu kuitenkin vähintään 155 l / (hlö, vrk) kulutukseen, josta lämpimän käyttöveden osuus on 40 %. Käytännössä laskennassa siis käytetään 55 % suurempaa arvoa todelliseen tarpeeseen nähden. Tehty tietoinen ja virheellinen valinta aiheuttaa varsin merkittävän virheen energiatodistukseen, joka virhe vielä korostuu voimakkaasti sähkölämmityskohteissa, sähkölle annetusta täysin ylisuuresta virheellisestä energiamuotokertoimen lukuarvosta johtuen.

Kuluttamisesta veloitus oikeudenmukaiseksi

Kun mittareiden käytön avulla saadaan kulutus laskemaan 55 l / (hlö, vrk), syntynyt säästö on helposti 100 € / (hlö, vuosi). Vaikka mittarit jouduttaisiin uusimaan 10 vuoden välein, varsin kustannustehokkaaksi niiden käyttö kuitenkin osoittautuisi. Toisaalta, tämän verran voi siis käyttövettä järkevästi käyttävä joutua maksamaan tuhlarin kuluja, jos ja kun mittareihin perustuvasta laskutuksesta luovutaan. Saati ne yksineläjät ja pienperheet, jotka asuvat neliömäärältään vähän isommassa asunnossa. He joutuvat maksamaan toisten aiheuttamia kustannuksia vuositasolla jopa useita satoja euroja. Ei voitane pitää merkitykseltään kovinkaan oikeudenmukaisena ja perusteltuna tai vähäpätöisenä.

Muutoksen aika

Lähes nollaenergiarakentamista koskevat säädökset ovat parhaillaan laadittavana. Toivottavasti tämäkin merkittävä energiatodistukseen vaikuttava virhe on niiden laatimisen jälkeen historiaa. Myös sähkön energiamuotokertoimen lukuarvon korjaus selvästi pienemmäksi on välttämättömyys. Johan sille nauravat naurismaan aidatkin, että koko maailman kuohuessa hiilidioksidipäästöistä, meillä täällä Suomessa voimakkaasti hiilidioksidipäästöjä aiheuttavat fossiiliset polttoaineet ovat 1,7-kertaisesti parempia lähes hiilidioksidipäästöttömään sähköön verrattuna. Suhdehan tulisi käytännössä olla täysin päinvastainen.

Lisätietoja:
Gustaf Åberg
puheenjohtaja
0500 300 599
gustaf.aberg@merilux.fi

Arto Saastamoinen
asiamies
041 453 4065
arto.saastamoinen@sahkolammitysfoorumi.fi

Lämmin koti 17.8.2015

2018

26.3.2018
EcoDesign direktiivi 2009/125/EU ja asetus 2015/1188 - ohjeet urakoitsijalle, suunnittelijalle ja tilaajalle

5.3.2018
OptiWatti Sähkölämmitysfoorumin jäseneksi

2017

11.5.2017
Alexandre Zaitsev Sähkölämmitysfoorumin asiamieheksi

28.3.2017
Sähkölämmityksen ohjaus on käytännön kysyntäjoustoa

14.3.2017
Sähkölämmitys sopii suoraan kapasiteettimarkkinoille

10.3.2017
Sähkölämmitysasiaa Sähköala Koti -lehdessä

2016

7.9.2016
Sähkömarkkinat korjauksen tarpeessa – mitä voimme tehdä

2.9.2016
Älyrakentamisen pitäisi olla sääntö eikä poikkeus

30.6.2016
Korkea aika siirtyä takaisin suoraan sähkölämmitykseen!

18.5.2016
Maankäyttö- ja rakennuslain muutosesityksiin toivotaan muutoksia

8.2.2016
Sähkölämmitys paras vaihtoehto

12.1.2016
Lämpöpumput sähkötehohuippujen aiheuttajina

2015

8.12.2015
Helsingin päätös osoittaa nykyiset energiamuotokertoimet virheellisiksi

4.11.2015
Toimiiko demokratia?

21.8.2015
Korjatkaa energiatodistuksen puutteet

17.8.2015
Rakennusten energiatodistukset pohjautuvat virheellisiin lähtötietoihin

9.7.2015
Huipputrendikäs kolmiyhteys

6.7.2015
Perinteinen sähkölämmitys pelastamassa Suomea

8.4.2015
Mikkeliläiskeksintö mullistaa lämmityslaitemarkkinat

13.3.2015
PIENTALOJEN ENERGIATODISTUS MUUTTUU

2014

27.11.2014
Suora sähkölämmitys vähentää merkittävästi hiilidioksidipäästöjä

26.11.2014
Säädä termostaatit oikein

28.10.2014
Motivalta uusinta tietoa sähkölämmityksen hyvyydestä

29.9.2014
Sähkölämmitysfooruumi lähestyi ministeriä energiatodistusasiassa

21.8.2014
Energiatodistuslakiin varmasti kansallisia muutoksia

30.6.2014
Järki on voittamassa energia- ja ilmastopolitiikassa?

19.6.2014
Sähkölämmitys on mitä parhain tulevaisuuden lämmitysmuoto

13.5.2014
Aurinkosähköstä tietoa hakeva ei joudu enää pulaan

7.4.2014
Mikä on Suomen riippuvuus Venäjältä tuodusta sähköstä?

3.4.2014
Kansantajuistaako energiatodistus vai sen hyödyt?

28.3.2014
Kansa haluaa mitattuun todelliseen kulutukseen perustuvan energiatodistuksen

26.3.2014
PERUSTELUT RAKENNUKSEN ENERGIATODISTUSLAIN MUUTOSTARPEELLE

11.3.2014
Vedenkäytössä 13 miljardin euron ja 53,4 TWh säästöpotentiaali

10.3.2014
Omakotiliiton kansalaisaloite etenee eduskuntaan

20.1.2014
Aurinkosähkö ja sähkölämmitys loistavat yhdessä

2013

26.11.2013
Energiatodistus on harmaan talouden kasvualusta

4.11.2013
Vastaisivatpa teot puheita!

29.10.2013
Sähkölämmitys edullisin alle 200 m2 uudispientaloissa

22.10.2013
Omakotiliiton kansalaisaloite ylsi menestykseen

15.5.2013
Uudistettu energiatodistuslaki aiheuttaa turhia kustannuksia

1.3.2013
Ympäristöministeriö myönsi yhden virheistään

26.2.2013
Sähkönkäyttötutkimus: Sähkölämmitys on hyvä ratkaisu

7.2.2013
Energiatodistuksen laskutapa vääristää kulutuslukuja

2012

25.9.2012
Sähkölämmittäjiä rangaistaan liikaa

15.8.2012
Uusia ohjeita E-luvun laskentaan

12.7.2012
E-luvun laskennassa pahoja virheitä

26.3.2012
Sähkölämmitys on edelleen hyvä valinta

2011

14.11.2011
Lämmitystä ei tarvitse upottaa betoniin

4.10.2011
Uusi opas sähkölämmityksen valintaan

18.8.2011
Tarkista lämmityspatterit syksyisin

17.3.2011
Sähköala Koti -lehti verkossa

31.1.2011
STUL ry: Sähkölämmitys halutaan estää